lauantai 6. lokakuuta 2012

tervehdys pahoinvoinnin laaksosta (jälleen)


Elikkäs tulin sitten kipeäksi. Toista kertaa täällä. Vituttaa. Ei tässä silleen olisikaan mitään parempaa tekemistä, kuin viettää aikaansa sängyn pohjalla. En edes jaksa mennä kauppaan. Tekisi mieli katsoa sarjoja, mutten tiedä mitä katsoisin. En halua mitään vähääkään surullista, koska olen aina kipeänä hirveä itkupilli enkä viitsisi itkeä kämppikseni nähden/kuullen. En kehtaa mennä keittiöön tekemään ruokaa, koska siellä taitaa olla jotkut bileet ja näytän sekä haisen hirveältä. Että ollaan tässä nälässä sitten.

Eräs lukijani (hehe) pyysi muuten kertomaan mm. asiakaspalvelun tasosta täällä. Täytyy kyllä sanoa, että se on paljon parempaa kuin mihin on Suomessa tottunut. Ihan perusruokakaupoissa myyjät toivottavat yleensä hyvää päivänjatkoa yms. Olen törmännyt vain yhteen kaupan kassaan, joka ei sanonut mitään (minulle, muille kyllä). Lushin palvelusta tulin myös oikein hyvälle tuulelle. Toki Suomen Lushissakin on tottunut mukaviin myyjiin, mutta täällä sekin meni toiseen potenssiin mielestäni. Ostin sitten jotain 10 euron hiusten latvoihin hierottavaa töhnää ihan vaan koska myyjä oli niin kiva. Sain kaupan päälle testattavaksi suihkusaippuaa. Kohta on onneksi shampoo ja hoitoaine lopussa niin pääsee taas asioimaan.

Nyt kun päästiin mukavien asoiden äärelle, niin listailen muitakin pieniä asioita, joista pidän täällä:

- puut, kukat ja vesi joka paikassa
- pitsalähettimopot ja se, että kotiin saa tilattua mm. myös kiinalaista
- halvempi kalja
- halvempi limsa
- kasvisruokavalikoima kaupassa
- autojen keltaiset rekisterikilvet
- söpöt tiilitalot
- tuntemattomat ihmiset voivat heittää smalltalkia
- ihmiset saattavat lauleskella itsekseen pyöräillessään ohi
- pyöräilykulttuuri yleensäkin
- lyhyt välimatka esim. kaikkialle
- jengi bilettää aina, ei tarvitse pelätä joutuvansa tyhjään baariin
- ihmiset on enimmäkseen kohteliaita ja heittävät myös kehuja (esim. meidän espanjan opettaja on jo kahdesti kehunut mun tukkaa ja että näytän kauniilta, lolz)
- aivan hyvää peruskäyttötavaraa saa todella halvalla, jos vaan tietää mistä hakea
- syksy ei tunnu yhtään niin tyhmältä
- pikkukadut
- haitaribussit
- keikat
- yksi poika

Hups. KRHM. No niin. ELIKKÄS! Nyt ei auta muu kuin kuunnella vihaista musiikkia.



Ja joo, jos jollakulla tulee jotain mieleen, mistä haluaisitte kuulla, niin kertokaa.

2 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Uuuuuuu... ;D

iina kirjoitti...

Juu tiedän, olen aika kuuma pakkaus tossa kuvassa!