keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

katsokaa, ajan ilman päätä

Kävin Päivälehden museossa Aku Ankka -näyttelyssä. Olen kävellyt siitä ohi kolmen kuukauden ajan joka päivä noin kuusi kertaa, mutten ole aiemmin saanut aikaiseksi mennä katsomaan. Vapaa pääsy ja kaikki.
















Mielestäni näyttelyn parhaita paloja olivat nää viimeisimmät vitriinissä olevat jutut, jotka kuuluvatkin Aku Ankan entiselle päätoimittajalle, Markku Kivekkäälle. Kokoelmaan kuuluu mm. luonnoksia ja maalauksia muistakin Disney-tarinoista ja itse Carl Barksin kirjoituskoneella ja käsin Markulle kirjoittamia kirjeitä.

Loppuun vielä muutama kuva keväisestä Helsingistä. Lunta ei enää ole paljon ja sunnuntaikävelyllä ollessani näin ihmisiä istumassa puistoissa ja terasseilla. Itseänikin alkoin hieman terassi houkutella, mutta pysyin lujana.




Ei kommentteja: