keskiviikko 26. syyskuuta 2012

pahoinvointia




Tervehdys. Voin erittäin pahoin tällä hetkellä. Aivan hirveä krapula. Tilasin kiinalaista, koska en pystynyt menemään kauppaan. Ihanaa, että kotiinkuljetettuna saa täällä muutakin kuin pitsaa ja tilauksen voi tehdä netissä ilman kenellekään sössöttämistä. Monesta paikasta saa ruuan oheen tilattua myös Ben&Jerrys-jätskiä. Itse en nyt ottanut sitä kylläkään. Ihan hyvä, koska söin tuon koko helahoidon ja nyt oksettaa.

Eilen tosiaan lähdin vaan parille kaljalle, mutta päädyin kreisibailaamaan Club Poemaan. Ekaa kertaa elämässäni join palavan shotin ja se oli luultavasti virhe. En muista illasta mitään. Piti käydä pihalla tarkistamassa, että oonko saanut pyörän kuljetettua tänne yöllä. Siellähän se oli, ja samalla sain flaschbackin, jossa makaan pyörän kanssa maassa kotimatkalla. Perseessäni olevat mustelmat myös puoltavat tätä kaatumisteoriaa. Kämppis sanoi, että oon tullut kotiin klo 5.30. Sori.

Ennen kännisekoilujani eilen kävin myös koulussa espanjan tunnilla. Oonko jo hehkuttanut, miten siistiä on opiskella espanjaa? No, se on siistiä. Suunniteltiin, että lähdettäis tammikuun lopussa opettajan ja luokan kanssa retkelle Barcelonaan. Toivottavasti toi käy yksiin mun koulun ja Suomeenpaluusuunnitelmien kanssa, koska haluan mukaan. Nyt siis näyttäis, että saisin käytyä ainakin kahdessa eri maassa Hollannin lisäksi, Saksaan meen ensi kuussa ja sit toi Espanja. Vielä vois käydä Belgiassa ja ehkä Ranskassa jos jaksaa.

Mut joo tässä on nyt jotain kuvamateriaalia meidän koululta.







Laske roskapöntöt. Jätehuolto ainakin pelaa, eipähän tarvi kenenkään miettiä, että minne sitä roskansa heittäis.






En oikein tiedä, että mitä näistä tauluista pitäisi ajatella. Eivät nyt varsinaisesti edistä kouluhyvinvointiani, varsinkaan tuo viimeinen.

Nyt jatkan pahoinvointiani ja suunnittelen tatuointia. Läskyjäkin pitäis vissiin tehdä, blaah. Vihaan. Tähän loppuun pistän vielä tämmösen biisin.

Ei kommentteja: